Miljöö

Jos et ole ikinä käynyt meillä, olet yhtä kokemusta vailla. Vai väitätkö, että Saksan varakkaimman suvun vanhan kartanon - tai oikeastaan linnan - maille perustettu suunnattoman suuri tallikompleksi ei ole näkemisen arvoinen?

Kartano


Kartanomme on kieltämättä yksi Saksan upeimmista. Kaunis kivirakennus on rakennettu aikoinaan yhden Saksan entisen mahtisuvun toimesta, ja on siitä saakka toiminut erilaisissa tehtävissä. Saksojen jakautumisen aikoihin se jäi tyhjilleen suvun muuttaessa pois maasta, aina Yhdysvaltoihin saakka. 2000-luvun alussa nuori ruotsalaisperijätär osti rappeutuneen kartanon pilkkahintaan kasvavaa hevosimperiumiaan varten. Paikan kunnostamiseen meni aikaa ja rahaa, mutta nykyisin paikka on entisessä loistoissaan.

Kartanon päärakennuksessa pitää päämajaansa Abgelegenheit Resorts, tallikompleksin tytäryhtiö. Se tarjoaa monenlaisia kokous-, matkailu- sekä elämyslomia. Päärakennuksessa sijaitsevat hotellikompleksin kokous- ja spa-tilat sekä ravintola. Ravintolamme on yksi seudun parhaista - se tarjoaa laadukkaan buffetin niin aamupalalla kuin lounaalla, ja vetää poikkeuksetta iltaisin salinsa täyteen upeista ala carte -aterioista nautiskelevia.


Myös kartanon aulabaari on saavuttanut legendaarisen maineen. Kartanon suuressa, korkeakattoisessa aulassa sijaitseva baari on niin majoitusvieraidenkin kuin ulkopuolisten suosiossa. Varsinkin viikonloppuisin tiskille saattaa olla pitkä jono, kun turistit yrittävät änkeä paikallisten, tallin omaa olutta jonottavien paikallisten ohi. Baari sopii erityisesti pitkästä illasta nautiskelijoille - se ei ole bilemesta.

Kartanon tiloissa toimii myös erillisen sisäänkäynnin omaava kauppa-kahvila. Siellä myydään paikan päällä leivottuja leivonnaisia sekä kartanon muita tuotteita - sen kuuluisia pienpanimotuotteita, turistikauppojen krääsästä erottuvia, käsintehtyjä matkamuistoja, pajatuotteita sekä luksusta olevia hevos- ja ratsastusvarusteita. Yhdessä kartanon pihapiirin rakennuksista nimittäin toimii valjasseppä.

Majoitustilamme sijaitsevat heti kartanon viereisessä, samaa tyylisuuntausta edustavassa sivurakennuksessa. Rakennus palveli ennen kartanon työväen asuntolana. Se on nykyisin sisustettu kauniiseen maalaistyyliin, ja huoneita löytyy tavallisista standard-huoneista sviitteihin.


Majoitustiloistamme löytyy myös mahdollisuuksia hostelli-tyyppiseen, halpaan mutta laadukkaaseen majoittumiseen, sekä tiloja esimerkiksi koulurymille. Nämä molemmat huonetyypit ovat sisustettu samanlaiseen, maalaistyyliseen tapaan kuin hotellihuoneemme, mutta ne ovat 4-6 hengen huoneita kerrossängyilä ja vähemmällä koristelulla varustettuina.

Ratsastustilat

Jos luulet, että ratsastusalueemme eivät ole luksusta, olet auttamattoman väärässä. Mitä sanot siitä, että meillä on viisi 60 * 100 metristä kenttää - arkikäytössä? Tai siitä, että näiden lisäksi meiltä löytyy kolme eri vaikeustasoista maastoesterataa ja viisi maneesia? Satoja kilometrejä maastolenkkejä ja kansainvälisiäkin kilpailuja isännöinnyt derbykenttä?


Maneesimme ja kenttämme ovat molemmat rakennettu vain parhaista pohjamateriaaleista, raha ei ole ollut esteenä. Ne lanataan päivittäin, osa alueista useampaankin kertaan. Kahdella kentistä on jatkuvasti esteitä pystyssä, ja ne ovatkin pyhitettyinä esteiden treenaamiseen. Vaikka kentät ovatkin ruhtinaallisen kokoisia ja esteitä on pystyssä useampi kymmen, on näillä kentillä usein tungosta. Samoin on kahdella ammattiratsuttajien käyttöön varatulla "sileän kentillä", joilla ei hypätä kuin poikkeustilanteissa. Niitä ovat esimerkiksi kilpailujen verryttelyt sekä estekenttien pohjien huolto.

Yksi kentistä on varattu hoitajia varten. Sieltä löytyy jotakin estekalustoa, mutta ei samalla mitalla kuin muilta kentiltä - esteitä ei juuri kymmentä enempää saa ja puomejakin on rajoitettu määrä.


Maneesimme ovat eri kokoisia. Viiden arkikäytössä olevan maneesin lisäksi meiltä löytyy derbykentän vierestä kuudes maneesi, joka ei ole käytössä normaalitilanteissa, vaan toimii verryttelyalueena kilpailuissa huonolla kelillä tai kävelytyspaikkana jälkiverryttelyissä.

Varsinaisessa käytössä olevista maneeseista kaksi on jaettavissa helposti kahteen osaan kunnon väliaitojen avulla. Muutkin ovat jaettavissa, mutta niiden jakamiseen ei ole erityisiä varusteita, vaan rajoina saavat toimia puomit tai kouluaidat. Maneesimme ovat suuria, vain yksi viidestä on muita pienempi, eikä sekään mikään mini ole - 35 * 70 metriä. Tämä maneesi on usein juoksutuskäytössä, sinne mahtuu hyvin useampi juoksuttaja, vaikka maneesin toisella pitkällä sivulla olisikin lähes aina pystyssä oleva irtojuoksutuskuja.


Maastojammekaan ei kannata vähätellä. Kartanon ympäriltä löytyy lyhyihin loppu- tai alkukäynteihin soveltuva, turistien suosima kaunis puistoalue. Kun saat käveltyä suunnattomien laidun- ja ratsastusalueidemme ulkopuolelle, löydät kauniit, polkuja ja metsäteitä risteilevät lehtimetsät. Metsistä löytyy satoja kilometrejä kartoitettuja maastoreittejä, jotka ovat vain ratsukoiden käytössä, vielä enemmän syrjäisiä metsäautoteitä ja pieniä kinttupolkuja. Maastomme ovat ehdottomasti todella kauniit, ja ratsain pääsee periaatteessa mihin tahansa, vaikka Itävaltaan saakka.

Kilpailupuitteet

Kilpailuja järjestämme suurella derbykentällämme. Olemme isännöinneet kilpailuja kaikista ratsastuksen lajeista, joita puitteillamme voi järjestää. Järjestämme myös vuosittain loppukesästä yhden Saksan hevoskasvatuksen huipputapahtumista, joka pitää sisällään kaikki ikäluokat sisältävän suurnäyttelyn, Saksan Cupin finaalin, useita muita luokkia kaikissa lajeissa, hevoshuutokaupan sekä nuorten hevosten laatuarvostelun.


Tapahtumaa varten pystytämme satoja karsinoita maapohjaiseen halliimme, joka toimii muun vuoden ajan pienimuotoisempana väliaikaismajoituksena sekä varastona esteille, siirrettäville katsomoelementeille sun muulle. Aivan tilan maidemme rajalla olevassa hallissa onkin usein majoittuneena jonkin verran hevosia, esimerkiksi valmennuksien vuoksi, mutta ei mitään suurtapahtuman kanssa samanveroista.

Tallit

Kun talleillanne on yli 500 hevosasukasta, vaaditaan niille suuret tilat. Tällöin myös käytännöllisyys on tärkeää. 

Karsinoiden siivoamisen tulee sujua helposti, ja lannat voi kipata suoraan käytävälle parkkeeratun mönkijän peräkärryyn. Perässä tulevan, toisen mönkijän peräkärrystä toinen työntekijä lisää uusia puruja karsinaan. Tällöin käytävien tulee olla tarpeeksi leveitä tähän, mutta kahden hevosen on silti oltava mahdollista ohittaa toisensa käytävällä.

Kaikkia tietoja hallitaan digitaalisesti. Hevosten karsinapaikat, missä ne tarhaavat tai laiduntavat, sen liikutussunnitelma ja liikuttajat, mitä se syö, milloin ja missä, tulevat rokotukset, eläinlääkärihistoria, kilpailut, miten hevonen esimerkiksi loimitetaan ja minkä kokoisilla loimilla, missä hevosen henkilökohtaisia varusteita säilytetään. Henkilökohtaisia varusteita ei ole paljoa - satula, suitset, suojat ja muutama harja ovat hevosten henkilökohtaisia. Muut varusteet ovat kiertäviä, loimet haetaan varastosta vain sopivasta pinosta, samoin satulahuovat. Useilla hevosilla on kuitenkin tätä enemmän omia varusteita, hoitajat ovat ostelleet niitä hevosille. Näitä ei kuitenkaan hevosen omista varastoista löydy, vaan niiden säilyttäminen on hoitajien vastuulla.

Laitumet ja tarhat

500 hevosen talli ymmärrettävästi tarkoittaa todella suuria laidun- ja tarhatiloja. Hiekkatarhat sijaisevat aivan tallirakennuksiemme lähellä, mutta suuremmat nurmipohjaiset tarhat ja laitumet sijaisevat tallialueemme reunamilla, tiluksiimme kuuluvien puistojen, rakennusten sekä ratsastuskenttien sekä -maneesien reunamilla. 



Kuvat © David FarquharZlatko UngerBob Langrish, Roman Boed

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti